Tiedon välittäminen visuaalisesti kannattaa

Informaatiotulvan keskellä on todellinen taito erottautua. Eikä vain erottautua, jokainen haluaa rajottaa omaa informaatioähkyään ja valitsee mitä lukee. Tässä tilanteessa visuaalinen informaatio, jota aivot rekisteröivät 600 000 kertaa nopeammin kuin tekstiä, nousee aivan omaan arvoonsa. Se ei ole enää mukava piirre tiedossa, jonka halutaan menevän perille, se on välttämättömyys. Oman ajan puute ja visuaalisuuden osaamisen rajallisuus määrittää usein myös kuinka paljon ja mitä voimme viestittää.

 

Infograafien suosio on kasvanut pitkään, B-to-B markkinoijen keskuudessa neljän vuoden aikana niiden käyttö on kasvanut 65% . Niitä käytetään kaiken tiedon esittämiseen ja visuaalisuutensa ansiosta niillä saadaan huomattavasti enemmän huomioarvoa kuin pelkillä teksteillä tai muilla kuvilla.

Infograafeja voi tehdä monilla ohjelmilla, jopa PowerPointilla. Saatavilla on paljon hyviä pohjia, mutta niistä kannattaa valita aina omaan tarkoitukseen ja käsiteltävään asiaan sopiva.

Kun teet infograafia hyvällä pohjalla, voit siirtää elementtejä, muokata tekstejä, värejä ja tiedon määrää, jolloin lopputulos on sinun omasi ja juuri sellainen kuin haluat.

Infograafit tekevät tiedosta kauniimpaa, käytännöllisempää sekä erityisesti helpompaa ja nopeampaa ymmärtää, kunhan ne esitetään oikein. Infograafien suosio perustuu siihen, että niistä ei tehdä liian monimutkaisia. Ihmiset haluavat omaksua tietoa nopeasti ja saada yhdellä silmäyksellä kokonaiskuvan asiasta.

Infograafeja ei kannata luoda vain niiden vuoksi vaan todellisen asian viestittämiseksi. Niihin pätee paljon samoja vaiheita kuin muussakin viestinnässä, mutta jotta saat johdonmukaisen ja loogisen sekä selkeän infograafin haluamastasi asiasta, nämä tiedot voivat auttaa sinua siinä.

näin teet infograafin

Miksi tekisit infograafin?

Infograafit ovat tehokkaita ja niiden sanotaan jopa tekevän ihmeitä. Kun saat ihmiset lukemaan viestisi hyvin esitettynä, luottamus kasvaa ja mahdollisuutesi lisätä myyntiä nousee paljon. Näitä ne ainakin saavat aikaan:

  • Lisää liikennettä. Parempi hakukonenäkyvyys. Helpompi tavoittaa uusia henkilöitä.
  • Brändin tunnettuuden kasvattaminen.  Suosittuja, helppo jakaa ja seurata.
  • Voit tehdä vaikutuksen asiakkaaseen tai vakuuttaa enemmän osaamisestasi.
  • Voit myös tehdä infograafin oman yrityksen näkyvyyden noususta ym.
  • Voit käyttää samaa infograafia painettuna, kotisivuilla, blogissa, uutiskirjeessä, PowerPoint – presentaatioissa jne.

Informaatiotulvassa infograafeilla on selkeä jalansija. Jo pitkän tekstin näkeminen voi saada monen luopumaan lukemisesta.

Infograafit vastaavat tarpeeseen saada nopeasti omaksuttavaa, ajantasaista ja mielenkiintoista tietoa, johon voi luottaa. Niissä esitetty asia myös ymmärretään, muistetaan ja jaetaan helpommin.

Myös sijoittajille ja sisäisessä markkinoinnissa ne ovat tehokas viestintäkeino.

Luo tarina, jossa on yllätysmomentti

Taustatiedon kerääminen on tärkeää. Tietoa voi kerätä eri lähteistä. Voit käyttää pdf-raportteja, internetsivuja jne. Jäsentele esittäminen hyvin. Yleisesti infograafit ovat edustaneet oikeaa ja lähteisiin perustuvaa tietoa. Voit kertoa, miten olet kerännyt tietoa, mihin trendeihin ehkä törmäsit, mitkä tukivat omia mielipiteitäsi ja mitkä lähteistä olivat missäkin asiassa omiaan.

Tee ensin hahmotelma tiedon visuaalisuudesta, josta käy ilmi hierarkia. Muista, että sinulla on tarina kerrottavana ja visuaaliset välineet käytössä.

Infograafeilla voit muuntaa tiedon ymmärrettävämpään muotoon, mutta vielä tärkeämpää on osoittaa lukijalle, mikä on olennaista huomata. Jos esimerkiksi vertailet eri asioita, osoita, mikä vertailun tuloksissa on olennaista.

Värit tekevät infograafista tehokkaamman

Väreillä saat lisää huomioarvoa, kontrastia eri asioiden välille ja muutenkin kokonaisuuden visuaalisesti houkuttelevammaksi.

Hierarkia-asetukset ja -asetelmat

Miten saat aikaiseksi WAU -ilmiön? Miten saat yllätyksellisyyttä, ihmiset hämmästymään? Samoilla tiedoilla voit joko saada sen aikaan tai et. Hierarkialla varmistat sen, mihin lukija kiinnittää ensimmäisenä huomiota, mikä on se pääasia ja miten hän siitä jatkaa.

Seuraavat tiedot ja muu tukiaineisto on mukana kertomassa tarinaa. Jotkut myös haluavat lukea lisää ja jopa katsovat lähteitä. Mieti, mikä on se tieto, joka kiinnostaa ja on tarpeellinen.

Unohda valkoinen tausta

Suurin osa infograafeista laitetaan valkoiselle taustalle, mikä vielä lisää värillisyyden tarvetta. Lisäksi väreillä saat huomioarvoa ja luot kontrastia.

Viimeistely ja testaus

Kun infograafi on valmis, sitä voi vielä testata. Jos sinulla on käytettävissä asiakkaita, tuttavia tai kohderyhmään muuten kuuluvia, lähetä se heille ja pyydä yleisesti kaikesta kommentteja.

Jos haluat varmistaa että pääsanoma on mennyt perille, kysy mitä heillä jäi mieleen.

Yhdistä numeroita kuviin ja selitä niitä

Numeroiden yhteydessä käytettävillä kuvilla varmistetaan niiden huomioarvo, kuvat ovat huomattavasti kiinnostavampia kuin pelkät numerot.

Pelkät numerot eivät kerro koko totuutta, vaan se vaatii lihaa luiden ympärille. Numerot jättävät paljon kysymysmerkkejä ja antavat ontuvan kuvan taustatyöstä.